maanantai 7. tammikuuta 2013

Soundcheck-party / Atlantic City 30.12.2012


Kuten aikaisemmassa päivityksessäni lupasin, palaisin Atlantic Cityn keikkakertomukseen heti Suomen kamaralle laskeuduttuani. Saavuin kotimaahan noin kolme tuntia sitten takanani muhkeat 23 tuntia matkustusta, joten pahoittelen jo heti kärkeen tarinan sisältöä. Kuvien ja videoiden laadusta voi kiittää vain ja ainoastaan allekirjoittanutta. Ei ihme ettei mulla normaalisti ole kameraa kiertueella..



Keikka järjestettiin Atlantic Cityn kaupungissa sijaitsevassa Showboat-kasinossa. Mietittiin pitkään löydetäänkö paikalle helposti ja ovatko välimatkat pitkiä. Perille saavuttuamme huomasimme, että kyseessä on jenkkityylinen kasinokokonaisuus, jossa pelisaleja löytyi monesta kerroksesta ja pinta-alaa oli silmänkantamattomiin. Myös keikkapaikka, House of Blues, sijaitsi tämän kasinorakennuksen sisällä. Kyseisessä paikassa on esiintynyt useita tunnettuja nimiä Santanasta Rihannaan.

Hetken kasinon suuruutta ihmeteltyämme pääsin virittäytymään oikeaan Bäkkäri-tunnelmaan, kun vastaan kävelivät poikien turvamiehet Q ja Josh sekä kiertuehenkilökuntaan kuuluvat Justin ja Eddie. Edellisillä kiertueilla juuri turvamiesten ja muun kiertuehenkilökunnan kanssa on tullut juteltua jonkin verran ja heistä onkin muodostunut tärkeä osa BSB-perhettä. Käytäviä samoillessamme vastaan käveli myös kuntosalilta saapunut Nickin tyttöystävä Lauren. Viimeistään tässä vaiheessa sitä lopulta ymmärsi, että pojat majailevat tässä ihan päidemme yläpuolella ja pian pääsisin taas keikalle.

Ennen keikkaa vuorossa oli soundcheck partyt (tuttavallisemmin SC), johon osallistuin Silver VIP-vieraana. Tälläkin keikalla pääsin todistamaan kahta BSB-faktaa. Ensimmäisenä mainittakoon käsite BSB-time. Ajan käsite on hyvin joustava ja tälläkin kertaa SC-passien jakoa saatiin odotella ainakin 45 minuuttia luvattua pidempään. Toisena faktana totesin BSB-lippukaaoksen. Keikkapaikka oli myynyt omia ’Early admission’-lippuja, keikkajärjestäjä oli myynyt ’Skip the lines’-lippuja ja faniklubilla oli omat perinteiset SC VIP-liput. Kaikki nämä liput tarjosivat sisäänpääsyä ennen muita ja aiheuttivatkin monia kiistelyitä ennen keikkaa. Moni oli maksanut lipuistaan huomattavasti enemmän kuin peruslippu (59 $) eikä silti päässyt ajoissa sisään. Samanlainen lippukaaos on hyvin yleistä poikien keikoilla ja oikeastaan vain erehdyksen ja oppimisen kautta osaa valita itselleen sopivimman lipun. Pääohjeena voisi todeta, että bändin omaan faniklubiin kannattaa luottaa enemmän kuin muihin lippuja tarjoaviin tahoihin.

Soundcheckissä faneille tarjotaan mahdollisuus esittää kullekin bändin jäsenelle kysymys. Howielta tiedusteltiin miten hän tiivistäisi BSB:n 20 yhteistä vuotta alle kymmenellä sanalla. Tehtävä ei ollut helppo ja lopulta Howien puhe kääntyi historian luennoksi jolle ei näkynyt loppua. Nick terävä kaverina pyrkikin keskeyttämään Howien puhetulvan kysymällä oliko tämä ymmärtänyt tehtävänannon tarkoittavan kymmentä minuuttia.

Brian laskee Howien sanoja


 Howie puhuu, puhuu, puhuu...
Nick ei usko enää korviaan.

AJ:lle esitettiin kysymys, jossa haluttiin tietää hänen suurin saavutuksensa elämässä vaimon ja lapsen lisäksi. Pitkän mietinnän jälkeen AJ totesi suurimmaksi saavutuksekseen yleisen selviämisen BSB-karusellin kyydissä. Tuohon myöhemmin vuoristoradaksi nimettyyn elämänosaan on mahtunut pienempiä ja suurempia ylä- ja alamäkiä, mutta niistä kaikista selviäminen ja menestyksen saavuttaminen on ollut suuri saavutus. 


Brianille esitetty kysymys liittyi NKOTBSB-kiertueen jälkeen järjestettyyn BSB BBQ-tapahtumaan, jossa fanit ja bändi olivat pelanneet vastakkain jalkapalloa. Fanien joukkue oli vienyt voiton ottelussa ja Brianilta haluttiin tiedustella ketä hän syyttää eniten bändin tappiosta. Vastauksena jokainen syytti toisiaan ja lopulta päädyttiin yhteisymmärryksellä syyttämään Nickiä, joka ei ollut ottelussa läsnä soolokeikkojensa takia. 


Nickiltä kysyttiin mikä hän olisi ammatiltaan mikäli musiikkiura ei olisi auennut. Kysymykseen saatiin melko pitkä vastaus (jota Howie kellotti kostotoimenpiteenä), jossa Nick kertoi liittyneensä bändiin 12-vuotiaana, jolloin muut lapset siirtyvät kouluihin missä muodostavat omaa identiteettiään ja luovat toiveammatteja. Lapsena hänen toiveammattinsa oli pelata amerikkalaista jalkapalloa, mutta jo juniorisarjoissa hän oli ollut paljon muita huonompi. Otteluissa muut halusivat vain litistää hänet alleen ja äitinsäkin mielestä nuori-Nick sopi paremmin mikrofonin varteen kuin jalkapalloviheriöille.


SC:ssä bändi esittää kolme fanien toivekappaletta testaten äänentoistolaitteita ja omia korvamonitoreitaan. Tällä kertaa esitettiin Panic, Siberia sekä PDA, joka jäi vain yrityksen asteelle.  Kappaleen sanat olivat päässeet suurimmaksi osaksi unohtumaan ja tulkinta oli Brianin sanojen mukaisesti kamalinta karaokea. Asiaa ei edes auttanut Nickin omaperäinen tapa googlettaa kappaleen sanat puhelimellaan. Korvauksena tästä seniileiden poikabändiläisten sanaunohduksesta bändi esitti vielä yhden lisäkappaleen. More than that päätti mukavan SC-session, jonka jälkeen siirryttiin yhteiskuvatalkoisiin.






 

Lopuksi voidaan pohtia kannattaako näistä soundcheck-tilaisuuksista maksaa vähintään 80 euroa tai kalleimmillaan yli 500 dollaria. Vielä muutama kiertue takaperin tilaisuuksiin arvottiin lippuja faniklubilaisten kesken eikä pääsylippua saanut varmistettua rahalla. Tuolloin tilaisuudet olivat intiimimpiä, mutta toisaalta mikäli onnetar ei ollut puolellasi, saatoit jäädä koko kiertueella ilman ainuttakaan SC-kokemusta. Mikäli en olisi koskaan käynyt SC:ssä vastaisin automaattisesti, että on tyhmää maksaa tuollaisia summia ja saada vastineeksi neljä kysymystä ja pari biisiä. Käytyäni SC-tilaisuuksia läpi eri maissa ja eri kiertueiden aikana, voin kuitenkin samantien todeta niiden olleen joka pennin arvoisia – vaikkakin vain bronze-lippuna. Vuorovaikutus SC:n aikana, yleinen huumori ja tunnelma ovat olleet joka kerralla korvaamattomia.  

Mitä mieltä olette, ovatko SC-partyt rahastusta vai kannatatteko kyseisen konseptin jatkamista?


Seuraavaksi luvassa tunnelmia keikalta. Pysykää kuulolla!





8 kommenttia:

  1. Rahastusta, mutta en toki haluais että niitä lopetettaiskaan :D Ja tuskin paluuta arpameininkiin tai halvempia lippuja (musta joku 40€ olis ehkä kohtuussumma pronsseista...) tuskin kannattaa edes toivoa.

    VastaaPoista
  2. Rahastustahan se on, mutta ei se ole tyhmä ken pyytää ja niin poiste päin :) Jokainen päättäköön itse mistä on valmis maksamaan ja kuinka paljon.

    VastaaPoista
  3. Samas mieltä kuin yo kommentit. Mutta ehkä tilaisuus eli olis niin special jos liput maksaus 40e..

    Oliko kyssärit nyt jo ennen biisejä?

    VastaaPoista
  4. Pakko vielä lisätä et repesin tolle PDA:lle :D

    Ainiin, noteerattiinko Suomen lippua mitenkään? Oliko sulla paidan lisäks muuta rekvisiittaa?

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä muitten kanssa. Mutta kun silloin aikoinaan sinne eksyi, niin kyllä nykyäänkin johonkin sc:hen aina haluaa :)

    Täytyykin katsoa tuo video jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  6. Mulla oli toi BSB Finland-paita päällä. Suomen lippukin oli matkassa, mutta se jäi laukun pohjalle kun taiteilin (ja tuskailin) kameran kanssa. Kuvia ottaessa kun käteltiin niin kerroin myös terkut Suomesta :)

    VastaaPoista
  7. meitsin huomio kiinnittyi lippuun, NO REFUNDS <3

    VastaaPoista
  8. Kyllä varmaan ite ainakin maksaisin et pääsis soundcheckiin, mut ostaisin kyllä ehottomasti lipun luotettavalta taholta. Välillä kyllä sit taas toisaalta tuntuu et ne on aikamoista rahastusta. Repesin kyllä niin tolle PDA:lle. Ihanaa etteivät osaa oman biisinsä sanoja. :P <3

    VastaaPoista